Ajankohtaista

Kaleva Media ja Oulun Kärpät käynnistävät ulkomainonnan myyntiyhteistyön

Oulun Kärpät Oy ja Kaleva Media ovat sopineet merkittävästä myyntiyhteistyöstä alueelliseen ulkomainontaan liittyen 1.1.2022 alkaen. Kaleva Media vuokraa pitkällä vuokrasopimuksella Oulun Kärpiltä mainostilaa kaikkiaan 46 ulkomainostaulusta eri puolilta Pohjois-Suomea.

Kaleva Media piristää terveydenhuoltoalan henkilökuntaa kiitoksena pandemian aikaisesta työstä

Kaleva Media lahjoittaa jokaiseen loppukauden Oulun Kärppien runkosarjaotteluihin pääsylippuja Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin henkilöstölle koronapandemian aikaisesta potilaiden hoidosta, jota on tehty poikkeuksellisen arjen keskellä.

Lapin Kansa sai Lapin matkailuelinkeinojen liiton Vuoden lappilainen matkailuteko -kunniamaininnan

Kunniamaininta myönnettiin Levillä torstaina 28.10. pidetyssä Lapin matkailuparlamentissa. Perustelujen mukaan palkinto tuli aktiivisesta ja objektiivisesta uutisoinnista Lapin matkailuelinkeinojen tilanteesta ja siihen vaikuttavista asioista. Matkailuparlamentissa annettiin kunniamaininnat myös maailmanlaajuista huomiota herättäneelle Save Salla -ilmastokampanjalle ja kotimaisille matkailijoille, jotka ovat monipuolistaneet Lapin matkailupalveluita ympäri vuoden. Lapin Kansan osalta palkinnon otti vastaan toimittaja Riku Lavia. Lavia luki Matkailuparlamentissa […]

Pohjoista kanttia 2021 -tutkimus: Vastuullisuus on merkittävä osa pohjoissuomalaisten identiteettiä

Kaleva Median B2B asiakasratkaisut toteutti toista kertaa Pohjoista kanttia 2021 -tutkimuksen, joka nostaa esille megatrendien vaikutuksen pohjoisen ihmisten arkeen ja ostokäyttäytymiseen.

Uusia nimiä Kaleva Median tekijäjoukkoon

Ensi vuoden alkupuolella toimintansa käynnistävän radion päätoimittajana aloittaa oululainen Sini Salmirinne. Tällä hetkellä Salmirinne työskentelee Metsähallituksen luontopalveluiden viestintäpäällikkönä. Lisäksi hänellä on vuosien kokemus radiojournalismista Yleisradion ja Radio Novan tehtävissä. Uuden radiopäätoimittajan lisäksi uusia nimityksiä ovat Kaleva Median uuden luontomedian tuottajana aloittava Juho Maijala, datajournalismia tekevä monimediatoimittaja Tuomas Hirvonen sekä digivisualisti Liubov Alekseeva. Uusiin tehtäviin tuli […]

Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen

Kaleva Median lehtien tavoittavuuksissa kasvua, Kaleva on Suomen kolmanneksi tavoittavin päivälehti

Kaleva ylsi tilattavien päivälehtien kolmanneksi suurimpaan kokonaistavoittavuuteen MediaAuditFinlandin tekemässä Kansallisessa mediatutkimuksessa vuosimallia 2021. Kaleva tavoittaa viikossa keskimäärin 410 000 lukijaa, kun mukaan lasketaan sekä painetun printtilehden että lehden eri digitaalisia versioita lukeneet kuluttajat. Aamulehti tavoittaa viikossa 472 000 lukijaa. Helsingin Sanomat on listauksen ylivoimainen ykkönen 1,62 miljoonalla viikoittaisella lukijalla. Kaleva Median toinen maakuntamedia Lapin Kansa […]

Kaleva Media Suomen innostavimpia työpaikkoja

Kaleva Media on saavuttanut vuoden 2021 PeoplePower®-tutkimuksessa AA-luokituksen sekä Suomen innostavimmat työpaikat 2021 -tunnustuksen. Kyseessä on suomalaisen työelämän tunnustus, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. Mittaamme henkilöstötutkimuksella vuosittain, miten työntekijäkokemuksemme vaikuttaa suorituskykyymme, sitoutumiseemme, asiakaskokemukseen ja menestykseemme. Saamme esiin henkilöstön innostuneisuuden ja omistautuneisuuden tason sekä kaikki keskeiset henkilöstökokemuksen, organisaation toimivuuden ja kulttuurin […]

Kaleva Media solmi yhteistyösopimuksia palloilulajien pääsarjajoukkueiden kanssa

Kaleva Media on solminut uusia yhteistyösopimuksia palloilulajien pääsarjajoukkueiden kanssa käynnistyvälle kaudelle 2021–2022. Uutena yhteistyökumppanuutena Kaleva Median yhteisöön liittyy oululaisen OLS:n F-liigan miesten salibandyjoukkue. Kuusamossa sen sijaan uusittiin Koillissanomien yhteistyösopimus lentopallon naisten Mestaruusliigan Pölkky Kuusamon kanssa.

Kaleva Media tekee jälleen hyvää SPR:n Nälkäpäiväkeräyksessä 23.9.2021

Kaleva Media osallistuu SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen lahjoittamalla medioidensa verkon etusivut kampanjan käyttöön 23. syyskuuta 2021.

Kaleva Media, Oulun Osuuspankki ja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö – Yhdessä koulurauhan puolesta

Kolme pohjoisen alueen toimijaa – Kaleva Media‍, Oulun Osuuspankki ja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö‍ lähtevät yhdessä toimimaan koulurauhan puolesta ja kiusaamista vastaan. Kolmikolla on yhteinen tavoite – haluamme nostaa kaveritaidot, ryhmähengen ja yhteisöllisyyden aktiiviseen keskusteluun kodeissa, kouluissa ja koko paikallisyhteisössä. Näillä teemoilla on mahdollista toimia kiusaamista vastaan ja edistää siten koko toimintaympäristö turvallisuutta ja hyvinvointia. Oulun […]